etusivu

logo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Terveyden ja Onnen polulla

Terapiakeskus Dewe Lam on perheyritys joka aukaisi ovet Vantaalla vuonna 2009. Tämä on ensimmäinen ja myös ainut laatuaan Suomessa terapiakeskus jossa yhdistetään kahta holistista, eli kokonaisvaltaista parantamismenetelmää - perinteistä tiibetiläistä lääketiedettä ja Euroopassa kehitettyä ortobiopraktiikkaa. Nämä kaksi menetelmää täydentävät toisiaan ja kaikki mikä puuttuu toisesta löytyy toisesta.

Terveysongelmat joiden kanssa meidän puoleemme voi kääntyä: selkäkipu ja kaikki muut liikuntaelimistön vaivat, vatsakivut ja ruoansulatuselimistön vaivat, päänsäryt, masennus, väsymys, sydänvaivat, keuhkojen ja hengitysteiden sairaudet, hermostolliset ja hormonaaliset häiriöt ja erilaiset muut krooniset tilat joihin halutaan länsimaalaisten hoitomenetelmien rinnalle luonnomukaista hoitoa. Hoitomenetelmien avulla voi myös ennen kaikkea menestyksekkäästi ennaltaehkäistä monia sairauksia ja ylläpitää hyvää terveyttä.

Tärkeä työmme osa on valistustyö jonka kautta haluamme auttaa ihmisiä oppimaan ylläpitämään hyvää terveyttä niin, ettei tarvitsekaan sairastua. Terveyden ylläpitäminen ja sairauksien ennaltaehkäiseminen on aina tehokkaampi, kiitollisempi ja iloisempikin asia kuin jo syntyneiden kiputilojen ja sairauksien hoito.

Sana LAM tarkoittaa tiibetin kielellä polkua tai tietä ja sana DEWE tarkoittaa terveyttä sekä onnea. Tässä piillee idän ajatustapa: terveys ja onni ovat toisesta erottamattomia asioita. Tyytyväinen, tyyni, onnellinen mieli luo pohjan kehon terveydelle. Sairaus syntyy kun mielen "myrkyt" pääsevät vaikuttamaan fyysiseen kehoon.

Pysykäämme siis kaikista elämämme haasteista huolimatta rauhallisina ja tyytyväisinä ja kehomme palkitsee meidät hyvällä terveydellä!

Tervetuloa kulkemaan Terveyden ja Onnen polkua kanssamme!

Bella ja Oleg




TIIBETILÄINEN LÄÄKETIEDE

ORTOBIOPRAKTIIKKA

• HINNASTO

• YHTEYSTIEDOT